Fatiikki – lupa laiskotella vai jotain ihan muuta? | Fysioterapia-konsultit FTK Oy Helsinki

Fatiikki – lupa laiskotella vai jotain ihan muuta?

23 syyskuu, 2013 - 09:59

Jokainen meistä on varmasti joskus ollut väsynyt tai uupunut esimerkiksi liian vähäisen unen tai työstä aiheutuneen stressin takia. Tuolloin vireystilan vaihtelut, tarkkaavaisuuden häiriöt ja mielialan vaihtelut lisääntyvät. Normaali väsymys/uupumisen tunne kuitenkin kuittaantuu usein hyvillä unilla tai stressitilanteen helpottuessa.

Fatiikki on yksi yleisimmistä MS:n oireista, mutta sitä esiintyy muidenkin lihastautien yhteydessä. Fatiikki-termiä käytetään kuvaamaan erityisesti MS-taudista johtuvaa väsymystä/uupumista, joka voi olla jatkuvaa tai lisääntyä esimerkiksi rasituksesta tai lämmöstä. Harjoittelussa muutaman suorituksen (esim. istumasta seisomaannousun) jälkeen tuleekin väsymys, joka on totaalinen. Fatiikki ei ole rasituksen aiheuttamaa väsymystä, jolloin lihaksissa tuntuu ja vähän polttelee. Ei; fatiikin yhteydessä jalat menevät alta ja lihakset eivät enää tottele, vaikka kuinka haluaisi. Fatiikki on yksilöllistä ja esiintyy eri tavoin, mutta kaikki, joilla fatiikkia esiintyy kuvaavat sitä lähes samoin:

”Fatiikki on lamauttavaa. Mikään ei vaan enää toimi, vaikka kuinka yrittää.”

”Käskyt eivät mene perille, aivot eivät toimi”.

Mistä on kyse, kun kuitenkin juuri äskettäin liike onnistui ja nyt viestinkulku on hävinnyt kuin tuhka tuuleen? Terveen ihmisen on usein vaikea ymmärtää mitä tapahtuu, kun lihakset lakkaavat yhtäkkiä toimimasta ja pahimmillaan toimintakyky lamautuu kokonaan. Kyse ei todellakaan ole laiskuudesta tai viitsimisestä.

Fatiikkia voisi parhaiten kuvailla aivoväsymyksenä. Etenevissä sairauksissa usein hermoyhteys aivojen ja lihasten välillä on jollain tavalla häiriintynyt. Aivoista lähtevät käskyt saattavat vilkastua tai hidastua, edetä katkonaisesti tai jotkut hermoyhteydet saattavat lakata kokonaan toimimasta. Tapahtuu suuri määrä kompensaatiomekanismeja ja tavalliseen liikkumiseen kuten kävelyyn, joka normaalisti onnistuu ajattelematta, joutuu keskittymään ja miettimään jalan ja vartalon asentoa. Lisähäiriötä voi vielä aiheuttaa ympäristöstä tuleva melu, tuuli, kalteva alusta tai mikä tahansa muu aistiärsyke. Jossain vaiheessa päivän mittaan aivot eivät pysty lähettämään tai vastaanottamaan viestejä ja toiminta lamautuu pahimmillaan kokonaan. Fatiikki iskee, koska aivot ovat liian kuormittuneet ja uupuneet kaikesta informaatiosta.

Kyse ei ole siis laiskuudesta vaan todellisesta totaalisesta väsymisestä. Tämä on kuntoutuksessa ns. harmaa alue, jonka kanssa kamppaillaan päivittäin. Fatiikki on ulospäin näkymätön oire, jota on usein vaikea kontrolloida ja se aiheuttaa stressiä.  Stressi lisää väsyneisyyttä, joka johtaa fatiikkiin. Kuinka kauan tänään jaksan? Mitä pystyn tänään tekemään? Halua olisi tehdä vaikka mitä, mutta keho on toista mieltä.

Fysioterapiakertaa suunnitellessa ja tavoitteita asetettaessa otetaan aina huomioon kuntoutujan sen hetkinen vireystila, jonka mukaan fysioterapia etenee. Kuntoutujan tulisi myös itse tunnistaa oma suoritustasonsa. Jos vireystila on alhainen ja päivä on huonompi, tulisi malttaa ottaa rauhallisemmin eikä yrittää väkisin liikaa aiheuttaen lisää väsymistä. Fatiikkia on kuitenkin vaikea ennustaa, joten toisinaan se yllättää ja mahdollisesti laaditut tavoitteet jäävät saavuttamatta. Tuolloin on syytä muistaa, että jokainen päivä on erilainen ja seuraavalla kerralla tavoite voikin olla saavutettavissa.  Kannattaa myös tarkkailla, mihin aikaan vuorokaudesta toimintakyky ja vireystila ovat parhaimmillaan ja keskittää fysioterapia siihen aikaan. Tuolloin saa kuntoutuksesta enemmän irti ja parhaimmillaan onnistumisen kokemuksia, jotka auttavat jaksamaan.

 

Satu Ahonen
Fysioterapeutti AMK
Bobath-koulutus
Manipulatiivinen ft, Maitland-concept

suomi
Julkaistu: 25.11.2013
Hyvänlaatuinen asentohuimaus on yleisin huimausta aiheuttava sairaus, mutta voimakkaiden tuntemusten mukaan se ei tunnu kovin hyvänlaatuiselta vaan pikemmin tulee mieleen, että onko kyseessä joku vakava sairaus.
Julkaistu: 28.10.2013
”Issias”, jolla tyypillisesti tarkoitetaan alaraajaan säteilevää alaselkäkipua, on varmasti monille tuttu sanana.
Julkaistu: 7.10.2013
Mitä voice massage -terapia on? Voice massage -terapia on hengitykseen ja siihen läheisesti liittyvien lihasten rentouttamista ja aktivoimista niin, että otetaan huomioon luisten rakenteiden elastisuus sekä asentoryhti.
Julkaistu: 23.9.2013
Jokainen meistä on varmasti joskus ollut väsynyt tai uupunut esimerkiksi liian vähäisen unen tai työstä aiheutuneen stressin takia. Tuolloin vireystilan vaihtelut, tarkkaavaisuuden häiriöt ja mielialan vaihtelut lisääntyvät.
Julkaistu: 3.7.2013
 Lenkkipolut ovat sulaneet jo hyvän aikaa sitten pitkän ja lumisen talven jäljiltä. Hellepäivät lämmittävät lenkkipolkuja ja innokkaimmat kuntoilijat ovat jo osallistuneet kesän juoksutapahtumiin. Esimerkiksi Helsinki City Run keräsi tänä vuonna hieman alle 18 000 osanottajaa.
Julkaistu: 24.6.2013
Kuntoutuksen suunnittelu perustuu kuntoutujan kokonaistilanteen arviointiin, joka edellyttää luotettavien arviointimittareiden käyttöä.
Julkaistu: 10.6.2013
Moniin urheilulajeihin näyttää kuuluvan jo lähes vakiovarusteena eri puolille kehoa liimatut värikkäät teipin suikaleet. Näitä suikaleita näkee myös urheilijoiden lisäksi enenevässä määrin kadulla vastaan tulevilla ihmisillä.
Julkaistu: 4.6.2013
Heseva-Kuntoutukseen on työllistynyt muistini mukaan ainakin kuusi fysioterapeuttia, joiden ensimmäinen kontakti yritykseen on tapahtunut opiskelijan ominaisuudessa heidän saapuessaan harjoittelujaksolle. Opiskelijoiden ohjaaminen on ollut osa toimenkuvaani yli 15 vuotta.
Julkaistu: 27.5.2013
Kesä tulee ja ilmat lämpenevät. Päivän jälkeen jalat tuntuvat raskaille ja väsyneille.  Sukkien raidat nilkassa sekä varvastossuista jääneet painaumat jalkapöydän päällä kuulostavat monesta varmasti tutulle.
Julkaistu: 13.5.2013
Jokainen on varmaan joskus nukahtanut sohvalle huonoon asentoon ja herännyt aamulla käsi puutuneena. Tai istunut tuolilla niin että jalka on puutunut. On kuin sinulta puuttuisi toinen jalka, etkä pysty lähtemään kävelemään.

Sivut